Lahtelainen Pelicans keräsi sarjapisteitä, kun se perjantaina 11.3 kohtasi joukkueen, joka ei ollut valmistautunut peliin samoilla otteilla kun vastustajansa. Pelicansin kiekko kulki ottelussa huomattavasti vastustajaa paremmin. Turun palloseura, eli TPS joutui nielemään karvaan tappion, kun Pelicans joukkue saatteli itsensä murskaavaan voittoon luvuin 4 – 1. Gatorade Centerissä, eli Turkuhallissa katsojia paikan päällä ja joukkueita kannustamassa oli runsaasti kiekkokansaa. Katsomossa ottelua seuraamassa olevia kannattajia oli 3597, kun Pelicans kohtasi TPS:n vastustajansa kotikentällä.
Ensimmäinen erä
Pelicans näytti jo ottelun ensimmäisessä erässä kuinka peliä pelataan. Ensimmäistä erää oli pelattu vasta 5:56 kun ensimmäisen kerran verkko heilahti, kotijoukkueen TPS:n päädyssä. Lukas Jasek oli maalintekijänä ja syöttöpisteistä pääsivät nauttimaan Jiri Smejkal sekä Ilkka Kangasniemi. Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan hyvin katkonainen, mutta kotijoukkue TPS sai ottelun tasoitettua ensimmäisen erän viime metreillä. Pelicansin maalivahti Bartosak ei mahtanut mitään kun TPS:n Tyler Steenberg laukoi kiekon suoraan vierailevan joukkueen maaliin, peliajalla 17:45.
Näin siis kotijoukkue pääsi tasoittamaan pelin, ja toiseen erään lähdettiin molempien joukkueiden taistelun ja voiton tahdolla. Oli kuitenkin jo ensimmäisen erän jälkeen hyvin selvää, että peli tulisi kulkemaan hyvin erilaisella kaavalla, kuin helmikuun lopulla ollut kohtaaminen Isku Areenalla. Tuolloin pelicans hävisi jatkoajalla TPS:lle. Nyt kuitenkin vaikutti, että kiekko kulkee huomattavasti paremmin.
Toinen erä
Toiseen erään lähdettiin hieman toisenlaisella kokoonpanolla, vierasjoukkueen Pelicansin puolesta. Maalissa ollut Bartosak joutui sivuun, loukkaantumisen vuoksi ja tilalle maaliin luisteli Jasper Patrikainen. Toinen erä alkoi vauhdikkaasti, eikä Turun palloseura saanut kiekkoa riistettyä Pelicansin Smejkal veti rystyltä kiekon kohti kotijoukkueen maalia, ja näin ollen siirryttiin jälleen ottelun johtoon, luvuin 2 -1.
Yleisö ei kuitenkaan hylännyt kotijoukkuetta ja kannusti tätä kovalla hurmoksella koko erän ajan. Pelicans oli kovassa iskussa koko erän ajan, ja kotijoukkuetta vietiin kuin pässiä narussa. Erää oli pelattu 27:27 kun seuraava maali iskettiin, ja jälleen vierasjoukkue pääsi loistamaan taidoillaan. Teemu Eronen veti kiekon maaliin, joka näin ollen oli hänen kauden 14 maali. Syöttöpisteet tästä kirjattiin Matias Rinteelle ja Brad Lambertille. Pelicans hallitsi toista erää sen joka minuutilla ja erätauolle siirryttiin lukemin 3- 1.
Kolmas erä
Erään siis lähdettiin lukemin 3 – 1 Pelicansin hyväksi. Ottelun lopputulos oli käytännössä jo tiedossa, eikä TPS saanut peliään kasaan tässäkään erässä, se oli kuin kissa vieraalla maalla, vaikka kotiottelu olikin kyseessä. Pelicans puolestaan jatkoi erinomaista joukkuepeliä ja oli myös kolmannen erän herra. Kun Pelicans viimeisteli tuloksensa lukemiin 4 – 1 viimeisellä erällä, oli tämä viimeinen naula TPS:n arkkuun. Pelicansin neljäs maali syntyi kun taitava Lambret iski rannelaukauksella kiekon kotijoukkeen maaliin. Syöttöpisteet menivät Matias Rajaniemelle ja maalissa olleelle Patrikaiselle. Vaikka Pelicans näytti kuinka ottelua pelataan, ei kotijoukkue kuitenkaan täysin unessa ollut. Sille kirjattiin 17 maalinteko yritystä, mutta mikään ei näistä pisteitä tuonut.
Tämä ottelu oli jo kolmas lyhyen ajan sisään, missä Pelicans kohtaa TPS:n. Kaksi aiempaa ovat olleet Lahtelaiselle Pelicansille tappiollisia, mutta tämä 4- 1 murskavoitto varmasti lämmitti niin pelaajien kuin joukkueen valmentajan mieltä. Pelicansin kausi ei ole mennyt aivan nappiin, sillä häviöitä on tullut myös esimerkiksi HPK:ta vastaan pelattaessa. Nyt ottelussa kuitenkin vaikutti siltä, että Pelicans on saanut pelin kulkemaan paremmin kuin toviin. Jääkin nähtäväksi, millaisella tavalla kausi lopulta päättyy.