Millaisia nähtävyyksiä Lahdessa on?

Tiirismaan koulu

Lahti on kaupunki, jota ajatellessa monille tulee ensimmäisenä mäkihyppytornit. Mäkihyppytornit erottuvat hyvin kaupunkikuvassa edustamalla niin talviurheilua kuin Salpausselän kisoja. Kuitenkin mäkihyppytornit ovat vain pieni osa Lahtea ja Lahdesta löytyykin myös paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Mäkihyppytornien lisäksi Lahden klassikko kohteisiin kuuluvat niin LAHTI kirjaimet kuin Vääksyn kanavakin. 

Lahdesta löytyy paljon tehtävää ja nähtävää kaikenikäisille vierailijoille. Esimerkiksi liikuntaa on mahdollista harrastaa monin tavoin. Lahdesta löytyykin monipuolinen maasto, joka tarjoaa mahdollisuuksia kesäurheiluun kuin talviurheiluunkin. Samalla kun luonnossa liikkuu, voi myös päästä näkemään luonnon muovaamia näköaloja. Lahden ympäristö onkin luontonsa puolesta hyvin moninaista.

Mutta luonnon ja liikkumisen lisäksi Lahti tarjoaa vierailijoilleen myös monipuolisesti erilaisia museoita, joista esimerkiksi Hiihtomuseo hyvin tukee Lahden mainetta talviurheilukaupunkina. Myös erilaiset arkkitehtuurit houkuttelevat luokseen. Lahdessa on sekä kulttuuria, että historiaa hyvin paljon löydettävissä. 

Lahden alueella on Suomen historiassa vankka asemansa. Ristolan muinainen asuinpaikka ajoittuu kivikaudelle asti. Nykyisin kivikautiseen elämään pääsee tutustumaan muun muassa Kullasmarinan kivikautisessa saunassa, joka vie saunojan kivikautisiin tunnelmiin. Lahden Ahtialan osassa puolestaan sijaitsee rautakautinen asuinpaikka. Onkin helppo huomata, että Lahti on alueena ollut asuttua läpi ihmisen historian. Vielä 1900 luvun alkupuolelle Lahti oli pieni kaupunki, mutta kasvoi hyvin nopeasti nykyiseen kokoonsa.

Nykyisin Lahti tunnetaan urheilustaan, johon kuuluu niin jalkapallo ja erityisesti FC Lahti sekä jääkiekko Pelicansien mukana. Molemmat joukkueet tuovat fanejaan kaupunkiin paljon, sillä pelit ovat mielenkiintoista seurattavaa niin FC Lahden ja Pelicansien faneille, kuin vierasjoukkueiden faneille. 

Erilaiset museot Lahdessa

 

Lahdessa vieraillessa on yleensä ajatuksena vierailla Hiihtomuseossa. Mutta Hiihtomuseo ei ole ainoa museo ei ole ainoa näkemisen arvoinen museo Lahdessa Lahdesta löytyy 6 erilaista museota, jotka kaikki tarjoavat erilaisen kokemuksen vierailijoilleen. Museot soveltuvat eri ikäisille vierailijoille ja niissä on paljon nähtävää ja koettavaa.

Erilaisiin museoihin tutustuminen kannattaa, sillä ne kertovat omaa tarinaansa niin Lahden kuin koko Suomen historiasta. Museoissa on myös mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia simulaattoreita. Varsinkin Radio- ja TV-museo ovat varmasti koko perheen mieleen, kun taas Moottoripyörämuseo lähinnä harrastajien mieleen. Hiihtomuseo puolestaan on yksi suosittuja kohteita varsinkin Salpausselän kisojen aikaan. Joten museoita on moneen erilaiseen makuun. 

Radio- ja tv-museo Mastola

 

Mastola sopii vierailu kohteeksi koko perheelle ja näyttelyt ovat erittäin mielenkiintoisia. Näyttelyissä tutustutaan radio- ja TV-alan historiaan Suomessa, joten nähtävää on paljon. Vuosikymmenten aikana ovat radio kuin tv-ala muuttuneet paljon. Näyttelyissä voi kokeilla muun muassa TV ohjelman tekoa Chrome Key studiossa.   

Heinolan taidemuseo

 

Alexander Toropoffin (1790 – 1852) omistamassa vuonna 1830 valmistuneessa talossa sijaitsee Heinolan taidemuseo. Taidemuseossa on mahdollisuus tutustua ympäri vuoden vaihteleviin näyttelyihin. Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi tarjolla on myös pysyvästi Ministeri P.J. Hynnisen Taidesäätiön kirjasto, eli yhteensä suunnilleen 4 000 nidettä. Tämän lisäksi myös Spranger ja Henry Lönnfors kokoelmat 1700 – 1900 lukujen eurooppalaisista posliineista.

Itä-Hämeen museo

 

Itä-Hämeen museo puolestaan on museo, joka on Itä-Hämeen alueen seitsemän pitäjän seutumuseo. Museo sijaitsee Hartolassa Koskipään kartanossa ja sen perustaja on kirjailija Maila Talvio.

Hiihtomuseo

 

Lahden Urheilukeskuksessa sijaitseva Hiihtomuseo löytyy Lahden maamerkin Salpausselän hyppyrimäkien vieressä. Museoon pääsee helposti kävellen kaupungin keskustasta. Näyttelyissä on mahdollista ihailla erilaisia talviurheiluun liittyviä näyttelyitä. Mäkihyppysimulaattorissa voi kokeilla järjestää omat kisat. 

Moottoripyörämuseo

 

Suomen Moottoripyörämuseo toimii lähinnä kesäaikoina, mutta talvisin ennakkoon tilattuna. Museon näyttelyissä on mahdollista tutustua yli 100 erilaiseen pyörään ja lukuisiin erilaisiin tarinoihin. Pohjoismaiden ainoa Ace Café löytyy myös museon tiloista, joten Black Burgereita on tarjolla halukkaille.

Malva, visuaalisten taiteiden museo

 

Lahden visuaalisten taiteiden museo avaa ovensa Malskilla keväällä 2022. Avajaisnäyttelyitä tulee olemaan kolme ja niistä kaksi on jo julkistettu. Malvassa tulee olemaan esillä kansainvälinen julistetriennale sekä Juuret. Juuret esittelee erilaisia Lahdessa säilytettyjä julisteita, taideteoksia sekä huonekaluja.

Arkkitehtuuri

 

Arkkitehtuuri on yksi niistä asioista, jotka kiinnostavat ihmisiä hyvin paljon. Arkkitehtuuriset suuntaukset ovat muuttuneet vuosikymmenten ja vuosisatojen mittaan hyvin tiuhasti. Lahdesta löytyy myös erilaisia arkkitehtuurisia nähtävyyksiä, joihin tutustuminen kannattaa. Suurimmat Lahden arkkitehtuuriset nähtävyydet liittyvät satamaan ja puuhun, ja näitä ovat erityisesti Puuarkkitehtuuripuisto ja Sibeliustalo. 

Puuarkkitehtuuripuisto

 

Lahdessa sijaitsevassa Puuarkkitehtuuripuistossa on mahdollisuus tutustua moderniin suunnitteluun. Isoin osa puistosta on Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon saajien suunnittelemia rakennuksia  sekä erilaisia rakennelmia. Puistossa pääsee tutustumaan Lahden sataman historiaan, lahtelaiseen puuosaamiseen sekä niiden lisäksi moderniin rakentamiseen.

Sibeliustalo

 

Sibeliustalossa yhdistyvät sekä historiallinen arkkitehtuuri, että moderni arkkitehtuuri. Sibeliustalo on modernin arkkitehtuurin taidonnäyte, joka on yhdistynyt vanhan puusepäntehtaan kanssa. Kyseinen taidonnäyte löytyy Vesijärven satamasta. 

Ristinkirkko

 

Ristinkirkko löytyy Lahden keskustasta ja se onkin hyvin keskeisessä osassa. Alvar Aallon suunnittelema ja vuonna 1978 valmistunut kirkko on yksi Aallon viimeiseksi jääneitä töitä. Kirkko on arkkitehtuurinsa puolesta hyvin karu sekä minimalistinen. Avoinna kirkko on yleisölle joka päivä klo 10 -15. 

Lahden kaupungintalo

 

Lahden ydinkeskustasta löytyy arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus, eli vuonna 1912 valmistunut Lahden kaupungintalo. Tyylilajiltaan rakennus on myöhäisjugendia edustava. Kuitenkin toistaiseksi vuoteen 2023 rakennus tulee olemaan remontissa, joten tutustuminen ei ole mahdollista.

Maisemat

 

Salpausselät ovat koko eteläisen Suomen poikki ulottuvia, mutta Lahdessa ne ovat kaikkein korkeimmat. Tästä syystä Lahdessa on mahdollista päästä näkemään mitä kauneimpia maisemia. Harjuisat maisemat ovat mitä kauneimmillaan ja luovat Lahden seudulle upeita liikunta- sekä ulkoilu paikkoja. Salpausselät ovat viimeisimmän jääkauden jälkeen sulamisvesivirroista syntyneitä kerrostumia. Mannerjäätiköiden sulaminen on aikoinaan muokannut luontoa voimakkaasti sellaiseksi, millainen se tänä päivänä on. 

Näköalat

 

Lahdesta löytyy paljon erilaisia näköaloja. Metsissä viihtyville on metsämaisemia, kun taas vedestä nauttiville on erilaisia järvenselkiä ihailtavaksi. Myös erilaisia valtakunnallisesti hyvin arvokkaita kulttuuriympäristöjä löytyy. Kauneimmillaan näköalat ovat korkealta katsellessa, joten Lahden suurmäen huipulle kiipeäminen tai näkötorneissa käynti voi olla mukava idea. 

Veden äärellä

 

Lahden seudulta löytyy niin Suomen toiseksi suurin järvi, eli Päijänne, kuin myös satoja pieniä suppalampia. Näin ollen veden äärelle on Lahdessa helppo päästä niin virkistäytymään, uimaan, kuin talvella hiihtämään tai luistelemaan. 

Metsäpolut

 

Lahdessa on runsaasti erilaisia retkeilyreittejä. Reittejä on mahdollista kulkea niin Salpausselkien harjuilla, kuin Päijänteen rannoilla tai kallioilla ja metsissä. 

Paljon nähtävää ja koettavaa

 

Kaikin puolin Lahdessa on hyvin paljon nähtävää ja koettavaa. Jo mainittujen lisäksi on Lahdessa mahdollista ihailla ITE -taidekohteita, pistäytyä Hollolan kirkonkylällä, Vanhalla Vääksyllä sekä Heinolan puutalokortteleissa ja satamassa. Myös esimerkiksi Vuolenkosken kylä ja Sysmän Suopelto houkuttelevat. Kulttuurikohteissa puolestaan voi kulkea kuninkaanpolkua. Myös kylpylät houkuttelevat puoleensa, sekä erilaiset saunat.

Kaikin puolin Lahti on kaupunki, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Lahdessa onkin mukava lomailla niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Jokaiseen makuun tekemistä riittää ja aika kuluu erittäin mukavasti. Lahteen tutustuminen on mielenkiintoista ja mukava tapa viettää aikaa.