Moniveto on Tulosvedosta kehitetty muuttuvakertoiminen vedonlyöntipeli. Suomessa peliä operoi Veikkaus, joka on myös itse pelin kehittäjä. Suomen lisäksi tämä vuonna 1998 alkunsa saanut peli on sittemmin saanut jalansijaa myös muissa Pohjoismaissa.
Monivedossa veikataan yleensä 2-6 ottelun lopputuloksia. Ideana on siis veikata otteluissa kohdejoukkueiden tekemien maalien määriä tai muita tulosperusteena olevien suoritusten lukumäärän mukaisia oikeita tuloksia. Neljän, viiden tai kuuden kohdeottelun tapauksessa pelistä käytetään nimeä SuperMoniveto.
Monivedon pelimuodot
Monivedon pelimuotoja on kolme: peruspeli, säästöjärjestelmä ja järjestelmä. Pelitapoina toimivat joko itse valitut tai pelijärjestelmän arpomat maalimäärät tai tulokset. Peruspelissä ideana on pelata aina yksi maalimäärä jokaiselle kohdepelin joukkueelle – toisin sanoen yritetään arvata oikein ottelun lopullinen tulos.
Järjestelmäpelaamisella puolestaan tarkoitetaan vähintään kahden vaihtoehtoisen maalimäärän pelaamista samalle joukkueelle. Tällöin peli sisältää kaikki yksittäiset tulosyhdistelmät, jotka valittujen maalimäärien avulla voidaan muodostaa. Säästöjärjestelmä taas tarkoittaa sellaista järjestelmää, johon sisältyvistä tulosvaihtoehdoista on poistettu kotivoitot, vierasvoitot tai tasapelit – pelaajan valinnan mukaan.
Monivedon suosituimmat kohteet ovat jalkapallo- ja jääkiekko-ottelut. Esimerkiksi jääkiekkotulokset voikin näppärästi tarkistaa netistä tai seurata niitä livenä, jolloin tulokset päivittyvät live-seurantaan automaattisesti. Jääkiekon ja jalkapallon ohella kohteina on myös esimerkiksi salibandyä ja koripalloa.
Monivedon minimipanos on kohteesta riippuen 0,05-0,20 euroa, maksimipanos on 100 euroa. Voittosumma määräytyy panoksen ja pelitapahtumista laskettavan muuttuvan kertoimen mukaan.
Pikapeli
Monivetoa voi pelata myös pikapelinä, jolloin peliä pelataan järjestelmäpelinä minimipanostuksella. Pikapelinä Monivetoa pelataan valitsemalla itselle mieluinen kohde ja järjestelmä. Vaihtoehtoisesti voi pelata myös valitsemalla kohteen ja hintarajan, jolloin järjestelmä arpoo kyseistä summaa lähimmän järjestelmän (pyöristettynä alaspäin).
Porukkapeli
Tarjolla on lisäksi pikapelejä porukkapeleinä, joihin voi päästä mukaan pienelläkin panostuksella. Pelaaja voi myös itse laatia oman porukkapelin ja joko jakaa sen omalle pelaajaryhmälle tai laittaa myyntiin muille pelaajille. Tämä onnistuu parhaiten netissä.
Monivedon tulosten tarkistaminen
Melko pitkä matka on kuljettu eteenpäin niistä ajoista, kun Moniveto tulokset tarkistettiin Teksti-TV:stä tai päivän lehdestä. Tänä päivänä tulokset on varsin helppo tarkistaa netistä, kuten Veikkauksen verkkosivuilta tai tulospalvelusta, josta löytyvät aina viralliset tulokset. Myös monet muut suomalaisten suosimat vetosivustot tarjoavat sivuillaan tulospalvelun, josta voi nähdä pelien tapahtumat reaaliajassa.
Yksi parhaista tavoista katsoa tulokset onkin ottaa käyttöön edellä mainitut vedonlyöntisivustojen tulospalvelut. Nämä usein monipuoliset tulospalvelut antavat veikkaajalle reaaliaikaiset tulokset Monivedon lisäksi myös muihin suosittuihin pelimuotoihin, kuten Pitkävetoon, Tulosvetoon ja Vakioveikkaukseen.
Monet veikkaussivustot ovat myös panostaneet erilaisiin live-stream-palveluihin vahvasti viime vuosina. Monet aiemmin näkymättömissä olleet monivetokohteet voivat nyt olla nähtävissä pelintarjoajan sivuilta käsin. Esimerkiksi jääkiekon SM-liigassa ja jalkapallon Veikkausliigassa tulokset päivittyvät joka minuutti – ja joskus hieman useamminkin. Pelkän ottelutuloksen sijaan ruudulla voi nähdä pelin tilastot kokonaisuudessaan.
Mobiiliveikkaus – liikkuvan vedonlyöjän valinta
Mikäli olet enemmänkin liikkuvaa sorttia oleva vedonlyöjä, voi mobiiliveikkaus olla sinulle hyvä valinta. Monivedon tulospalvelu seuraa sinua mukanasi kaikkialle, jos otat käyttöösi jonkin mobiilivedonlyöntiä tarjoavan palvelun. Jotkut vedonlyöntisivustot tarjoavat veikkaussivustostaan myös erillisen sovelluksen, jonka voi ladata mihin tahansa mobiililaitteeseen.
Palautusprosentit, kertoimet ja voittoluokat
Veikkauksen Monivedossa palautusprosentti on 70. Kahden voittoluokan Monivedossa ylemmälle voittoluokalle jaetaan 50 % ja alemmalle voittoluokalle 20 % vaihdosta. Kertoimet puolestaan määräytyvät siten, että voittoluokalle osoitettu osuus vaihdosta jaetaan tulosta tai tulosyhdistelmää vastaavasti pelatulla euromäärällä.
Pelitositteella miinusmerkki maali- tai pistemäärän perässä (esimerkiksi 16- tai 70-) tarkoittaa vaihtoehtoa maalimäärä/pistemäärä tai sen alle. Plusmerkki (esimerkiksi 8+, 15+ tai 100+) puolestaan tarkoittaa vaihtoehtoa maali-/juoksu-/pistemäärä tai sen yli.
Korotetut kertoimet taas kasvattavat pelikohteen peruskertoimia ilmoitetulla prosentilla, ja antavat täten täysosumille suuremmat voitot. Korotetut kertoimet ovat voimassa aina erikseen ilmoitetuissa pelikohteissa. Korotetut kertoimet ovat lisäksi voimassa ainoastaan ensimmäisessä voittoluokassa eli täysosumien kohdalla. Mikäli ylin voittoluokka ei toteudu, eivät korotetut kertoimetkaan ole voimassa.
SuperMoniveto ja 2. voittoluokka
Monivedossa on useimmiten yksi voittoluokka, mutta SuperMonivedossa voittoluokkia on kaksi. Neljän, viiden tai kuuden kohdeottelun tapauksessa pelistä käytetään siis nimeä SuperMoniveto – toisin sanoen otteluita on siis kupongilla enemmän. SuperMoniveto tarkoittaa käytännössä sitä, että viisi ja neljä ottelua tai neljä ja kolme ottelua ovat oikein, ja kolmen kohteen jääkiekko- ja pesäpallomonivedoissa on kolme ja kaksi ottelua oikein.
Monivedon 2. voittoluokan osumien laskentatapa on hieman erilainen. Silloin kun järjestelmässä on kaikki oikein, on toiseen voittoluokkaan oikeuttavia rivejä ottelukohtaisten rivimäärien summa vähennettynä otteluiden lukumäärällä. Kun järjestelmän paras tulos on yhtä vaille kaikki ottelut oikein, on 2. voittoluokkaan osuvia rivejä niin monta kuin menneeseen otteluun pelattuja rivejäkin.
Voittojen tavoittelua vastuullisesti pelaten
Vuosien varrella Suomessa on todistettu Monivedon isojakin voittosummia. Suomen toistaiseksi suurin Moniveto-pelin voitto osui Siuntioon vuonna 2007, jolloin voittosumma oli huimat 642 000€. Myös kerroin oli huikea 3 208 430,7.
Mitä enemmän otteluita on veikattavana, sen suurempia ovat myös monivedon kertoimet. Muista kuitenkin, että rahapeleissä on aina riskinsä – paneudu siis huolellisesti pelin sääntöihin ja vastuullisen pelaamisen periaatteisiin ennen kuin aloitat uhkapelaamisen. Panosta vain sen verran rahaa, kuin mitä sinulla on varaa menettää.