Jääkiekossa jokaisella kentällä olevalla pelaajalla on oma pelipaikkansa ja sille kuuluvat tehtävät. Kun ymmärtää, mitä hyökkääjät, puolustajat ja maalivahti tekevät, ottelua on paljon helpompi seurata – näkee, miksi pelaajat liikkuvat niin kuin liikkuvat ja mihin peli pyrkii. Tässä oppaassa käydään läpi jokainen pelipaikka selkeästi ja aloittelijalle sopivasti: mikä kukin rooli on, mitkä ovat sen tärkeimmät tehtävät ja miten paikat jakautuvat kentällä sekä erikoistilanteissa.
Pikafaktat
- Pelaajia jäällä kerrallaan: 6 (1 maalivahti, 2 puolustajaa, 3 hyökkääjää)
- Hyökkääjäpaikat: keskushyökkääjä (sentteri), vasen laitahyökkääjä, oikea laitahyökkääjä
- Puolustajat: 2 pelaajaa, yleensä vasen ja oikea puolustaja
- Maalivahteja jäällä: aina enintään 1
- Ottelukokoonpano: tyypillisesti noin 20 pelaajaa (2 maalivahtia + 18 kenttäpelaajaa)
- Hyökkäysketjuja: yleensä 4 | Puolustuspareja: yleensä 3
Kuinka monta pelaajaa kaukalossa on kerrallaan?
Tavallisessa pelitilanteessa eli niin sanotussa tasakentällisessä kummallakin joukkueella on jäällä kuusi pelaajaa: yksi maalivahti, kaksi puolustajaa ja kolme hyökkääjää. Kenttäpelaajia on siis viisi ja heidän takanaan maalivahti. Tämä kuuden pelaajan kokoonpano on jääkiekon perusyksikkö, jonka ympärille kaikki taktiikka rakentuu.
Vaihtopenkillä odottaa paljon enemmän pelaajia, sillä kiekkoilu on nopeaa ja vaihdot lyhyitä. Ottelukokoonpanoon kuuluu yleensä noin 20 pelaajaa: tyypillisesti kaksi maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa. Kenttäpelaajat on jaettu etukäteen hyökkäysketjuihin ja puolustuspareihin, jotta vaihdot sujuvat saumattomasti kesken pelin. Itse pelin kulkuun ja sääntöihin voit perehtyä tarkemmin oppaassa jääkiekon säännöt.
Kolme päälinjaa – hyökkääjät, puolustajat ja maalivahti – muodostavat joukkueen rungon. Seuraavaksi käydään jokainen niistä läpi omana kokonaisuutenaan.
Hyökkääjät – maalinteon moottori
Hyökkääjiä (englanniksi forward) on kentällä kolme, ja heidän päätehtävänsä on luoda maalipaikkoja ja tehdä maaleja. Hyökkääjät painostavat vastustajaa tämän puolustusalueella, taistelevat kiekosta laidoilla ja etsivät avauksia maalin edustalta. Hyvä hyökkääjä on nopea, luistelultaan ketterä ja osaa lukea peliä niin, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Hyökkääjät eivät kuitenkaan vain hyökkää. Kun vastustaja saa kiekon, hyökkääjien odotetaan palaavan auttamaan puolustuksessa ja häiritsemään vastustajan ulospeliä. Nykykiekossa jokaisen pelaajan on osallistuttava sekä hyökkäämiseen että puolustamiseen.
Hyökkääjäpaikka jakautuu kahteen eri rooliin: keskushyökkääjään ja kahteen laitahyökkääjään.
Keskushyökkääjä (sentteri)
Keskushyökkääjä eli arkikielessä sentteri on hyökkäysketjun keskushenkilö. Hän liikkuu kentän keskikaistalla ja osallistuu peliin laajalla alueella – usein sentteri luistelee ottelun aikana eniten. Keskushyökkääjä vastaa myös aloituksista eli pelin aloittavista kiekon pudotuksista, joten hyvä aloitusprosentti on sentterille tärkeä taito.
Puolustuspäässä keskushyökkääjä palaa yleensä syvimmälle omaan päätyyn ja vartioi maalin edustan vaarallista aluetta. Sentteriltä vaaditaan siksi monipuolisuutta: pelisilmää, syöttötaitoa ja kykyä pelata vastuullisesti molempiin suuntiin.
Laitahyökkääjät (vasen ja oikea laituri)
Laitahyökkääjiä on kaksi, vasen ja oikea, ja he pelaavat nimensä mukaisesti kentän laidoilla. Laituri liikkuu oman laitansa suuntaisesti ja on usein ketjun selkein maalintekijä, joka hakeutuu laukaisupaikoille ja maalin eteen. Laidoilla käydään myös kovaa kamppailua kiekosta, joten laitahyökkääjän on pärjättävä myös fyysisessä pelissä.
Puolustaessaan laitahyökkääjät vartioivat tyypillisesti vastustajan puolustajia sinilinjan tuntumassa ja katkovat syöttöjä omalla laidallaan. Vaikka puhutaan vasemmasta ja oikeasta laiturista, pelaajat voivat kätisyydestä riippuen pelata kummallakin laidalla.
Puolustajat – joukkueen selkäranka
Puolustajia (englanniksi defenseman) on kentällä kaksi, ja he pelaavat parina – yleensä toinen vasemmalla ja toinen oikealla puolella. Puolustajien tärkein tehtävä on estää vastustajan maalipaikat: pysäyttää hyökkäykset, blokata laukauksia ja raivata kiekko pois oman maalin edustalta. Hyvä puolustaja osaa luistella sujuvasti myös taaksepäin, jotta hän pysyy vastustajan hyökkääjien edessä.
Puolustaja on usein se pelaaja, joka käynnistää oman joukkueen hyökkäyksen aloittamalla kiekon kuljetuksen omalta alueelta. Puolustajat ovat myös kentällä keskimäärin pisimpään, koska heidän vaihtonsa ovat usein hieman hyökkääjiä pidempiä.
Puolustajat osallistuvat myös hyökkäämiseen. Vastustajan alueella he pysyttelevät yleensä sinilinjalla (niin sanotulla pisteellä), pitävät kiekon sisällä hyökkäysalueella ja laukovat kohti maalia niin, että hyökkääjät voivat ohjata kiekkoja ja hakea rebound-paikkoja. Puolustajia luokitellaankin usein puolustavampiin ja hyökkäävämpiin pelaajiin pelityylin mukaan.
Maalivahti – viimeinen lukko
Maalivahti (englanniksi goaltender tai goalie) on joukkueen viimeinen puolustuslinja, jonka tehtävä on yksinkertainen mutta ratkaiseva: estää kiekkoa menemästä maaliin. Jäällä saa olla kerrallaan vain yksi maalivahti. Maalivahdin suoritus eroaa selvästi kenttäpelaajista sekä fyysisesti että henkisesti – hän tarvitsee nopeita refleksejä, hyvää tasapainoa ja kykyä lukea laukauksia ja pelitilanteita ennakkoon.
Maalivahdilla on käytössään erityisvarusteet, kuten leveämpi maila, räpylä ja kilpi (blokkeri) sekä suuremmat suojukset, ja häntä koskevat omat sääntönsä muun muassa maalialueella. Maalivahti myös ohjaa puolustustaan antamalla ohjeita siitä, kuinka paljon aikaa pelaajilla on kiekon kanssa.
Ottelun loppuvaiheessa jäljessä oleva joukkue saattaa ottaa maalivahdin pois jäältä ja korvata hänet ylimääräisellä hyökkääjällä hakeakseen tasoitusta. Tällöin puhutaan maalivahdin vaihtamisesta kuudenteen kenttäpelaajaan, mikä on riskialtis mutta tavallinen loppukiri.
Ketjut ja puolustusparit
Joukkue ei pelaa koko ottelua samalla viisikolla. Kenttäpelaajat on jaettu valmiiksi pienempiin yksiköihin, jotka vaihtuvat jäälle vuorotellen:
- Hyökkäysketjut: kolmen hyökkääjän yksiköitä (keskushyökkääjä + kaksi laitahyökkääjää). Joukkueella on tyypillisesti neljä hyökkäysketjua, jotka numeroidaan ensimmäisestä neljänteen.
- Puolustusparit: kahden puolustajan yksiköitä. Joukkueella on yleensä kolme puolustusparia.
Ketjuilla on usein hieman eri roolit. Ensimmäiset ketjut ovat tavallisesti joukkueen parhaita maalintekijöitä, kun taas alemmat ketjut voivat keskittyä puolustamiseen tai vastustajan parhaiden pelaajien pysäyttämiseen. Valmentaja säätelee peliaikaa tilanteen mukaan, ja tärkeät pelaajat voivat olla jäällä selvästi muita enemmän.
Vertailu
| Pelipaikka | Määrä jäällä | Päätehtävä | Tärkeä taito |
|---|---|---|---|
| Keskushyökkääjä (sentteri) | 1 | Pelin rakentaminen, aloitukset, maalinteko | Pelisilmä ja aloitukset |
| Laitahyökkääjä (vasen/oikea) | 2 | Maalinteko ja laitapeli | Laukaus ja nopeus |
| Puolustaja (vasen/oikea) | 2 | Maalipaikkojen estäminen ja ulospeli | Taaksepäin luistelu |
| Maalivahti | 1 | Kiekon pysäyttäminen maalilla | Refleksit ja tilannelukutaito |
Pelipaikat erikoistilanteissa: ylivoima ja alivoima
Kun pelaaja saa jäähyn, hänen joukkueensa pelaa määräajan vajaalla. Silloin syntyy jääkiekolle tyypillisiä erikoistilanteita, joissa pelipaikat järjestetään uudelleen:
- Ylivoima: rangaistuksen saaneen joukkueen vastustaja pelaa yhtä pelaajaa enemmän (esimerkiksi viisi kenttäpelaajaa neljää vastaan). Ylivoimalla joukkue käyttää usein omaa erikoisyksikköään, jossa voi olla ylimääräinen hyökkäävä pelaaja.
- Alivoima: jäähyn vuoksi vajaalla pelaava joukkue puolustaa kahden pelaajan vähennyksellä ja pyrkii ennen kaikkea estämään maalit ja raivaamaan kiekkoa pois alueeltaan.
Erikoistilanteissa pelaajien roolit voivat siis muuttua hetkellisesti: hyökkääjä voi puolustaa alivoimalla, ja puolustaja voi saada ylivoimalla näkyvämmän hyökkäävän roolin. Monet pelaajat ovatkin erikoistuneet juuri ylivoima- tai alivoimapelaamiseen.
Yleisiä väärinkäsityksiä pelipaikoista
Aloittelijalle pelipaikat voivat vaikuttaa jäykiltä rooleilta, mutta todellisuus on joustavampi. Tässä muutama yleinen harhaluulo:
- ”Hyökkääjät vain hyökkäävät ja puolustajat vain puolustavat.” Nykykiekossa kaikki pelaajat osallistuvat molempiin suuntiin. Hyökkääjät palaavat puolustamaan ja puolustajat osallistuvat hyökkäyksiin.
- ”Laituri pelaa aina samalla laidalla.” Pelaajan kätisyys ja valmentajan taktiikka vaikuttavat siihen, kummalla laidalla pelaaja pelaa, eikä paikka ole kiveen hakattu.
- ”Maalivahti ei saa koskaan poistua maalilta.” Maalivahti voi liikkua maalialueensa ulkopuolella ja pelata kiekkoa tietyin rajoituksin.
Jääkiekon pelipaikat ovat siis selkeä perusrakenne, mutta peli elää koko ajan tilanteen mukaan. Kun tämän rungon hahmottaa, myös lajin taktinen puoli avautuu – vaikkapa silloin, kun seuraat Lahti Pelicansin ottelua paikan päällä. Jääkiekko on myös iso osa talviurheilua Lahdessa, ja kaukalon tapahtumia on mukavampi seurata, kun pelaajien roolit ovat tuttuja.
Lähteet
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Montako pelipaikkaa jääkiekossa on?
Pelipaikat jaetaan kolmeen päärooliin: hyökkääjiin, puolustajiin ja maalivahtiin. Tarkemmin eriteltynä kentällä on keskushyökkääjä, kaksi laitahyökkääjää, kaksi puolustajaa ja maalivahti eli yhteensä kuusi pelaajaa.
Mitä eroa on keskushyökkääjällä ja laitahyökkääjällä?
Keskushyökkääjä eli sentteri pelaa kentän keskikaistalla, vastaa aloituksista ja palaa yleensä syvimmälle puolustamaan. Laitahyökkääjät pelaavat laidoilla ja ovat usein ketjun selkeimpiä maalintekijöitä.
Kuinka monta puolustajaa on kerrallaan jäällä?
Tavallisessa pelitilanteessa jäällä on kaksi puolustajaa, jotka muodostavat puolustusparin. Joukkueella on ottelukokoonpanossa yleensä kolme puolustusparia, jotka vaihtuvat vuorotellen.
Saako jäällä olla kaksi maalivahtia yhtä aikaa?
Ei saa. Jäällä on kerrallaan vain yksi maalivahti. Joukkue voi kuitenkin ottaa maalivahdin pois ja korvata hänet ylimääräisellä kenttäpelaajalla esimerkiksi ottelun loppuhetkillä tasoitusta hakiessaan.
Voiko pelaaja vaihtaa pelipaikkaa ottelun aikana?
Roolit ovat joustavia. Erityisesti ylivoima- ja alivoimatilanteissa pelaajien tehtävät voivat muuttua, ja osa pelaajista on erikoistunut juuri näihin erikoistilanteisiin. Peruspaikat kuitenkin säilyvät yleensä samoina läpi ottelun.
